Ei mulla kyllä olisi edes aikaa bloggaamiseen, mutta tänään aamupalalla se tuli mieleeni, kun Myy sanoi minulle päättäväisesti että äiti syötä minua, koska mää oon Myy. Tietenkin myyn tilalla hänen oma nimensä, jota nyt en julkisessa blogissa halua käyttää.
En kirjoita päiväkirjaa, joten aloin miettimään, että olisi ihana kun olis paikka minne nämä pienet arjen ihanat hetket saisi ylös ilman kummempia ryhtymisiä.. Tämä on siis blogi, jonne kirjoitan kun mieleen pilkahtaa jokin pieni asia, jonka haluan tallentaa itselleni, ehkä jakaa muillekin, mutta joita en viitsi whatsappilla kuuluttaa koko suvulle saatikka tukkia Facebook ystävieni feediä lasten lausahduksilla ja omilla pohdinnoilla. Tämä on paikka mistä kukanenkin voi itse vapaaehtoisesti käydä lukemassa, mitä se Iina nyt tällä kertaa kirjoittaa.
Suurin ja rakkain harrastukseni on käsityöt, joten olen varma, että bloginkaan sisällöstä nämä minua ilahduttavat käsityöt eivät tule uupumaan.
Keitä täällä Astalassa oikein asuu.
Kirjoitan tämän, vaikka teenkin tämän kaiken itselleni, eikä tarkoituksena oo haalia lukijoita. Ei oikeastaan haittaa, jos lukijoita ei ole ollenkaan. Rakastan ajattelemista ja asioiden vatvomista, joten on oikeasti hauskaa miettiä ketä me oikeen ollaan.
Nyt kun on isoja, toivottavasti turhia, pelkoja Myyn terveyden kanssa, sitä tulee ajatelleeksi, miten tärkeää on kirjata näitä pieniä asioita ylös, niin että niitä muistaa sitten myöhemminkin. On sanomattakin selvää, että kolmen lapsen kanssa eläessä aika menee siivillä ja osan aikaa kuin sumussa, joten on myös selvää että pienet asiat, mitä nyt tapahtuu, pakkaa ajan myötä unohtumaan.
Niin, huomasittekin varmaan jo, että ajatukseni lentävät hurjaa kyytiä. Olen ollut aina huono esittäytymään, mutta olen harjoitellut sitä. Olen Iina, 26-vuotias vaimo ja kolmen pienen lapsen äiti. Olen myös opiskelija ja yrittäjän vaimo. Kehtaa sanoa, että olen lahjakas käsitöissä, ja kuten jo aiemmin sanoin, ne ovat suurin ja rakkain harrastukseni. On ihanaa saada valmiiksi jotain nättiä tässä keskeneräisyyksien keskellä. Tällä hetkellä pääpaino on ompelussa, ja tarkoituksena onkin vaatettaa lapset itse, ulkovaatteita lukuunottamatta. Olen haaveilija, tällainen taivaanrannan maalari. Ailahtelevainen, joka ei osaa aina päättää.
Lapsille keksin nyt lempinimet, joita käytän tässä blogissa. Oikeasti meidän lapsilla ei ole lempinimiä, vaan puhutellaan heitä heidän omilla kauniilla nimillään.
Nasu on meidän vanhin lapsi, syksyllä viis. Tyttö, joka pohtii asioita. Hän on varovainen ja pelkää kiinni olevia kaappeja. Hän on sosiaalisesti taitava, iloinen kiltti tyttö, joka tarvittaessa vikuroi vastaan. Heppahullu, joka haluaa ehdottomasti maksaa ratsastustuntinsa itse omilla rahoillaan. Eilen illalla kotiin ajettaessa Nasu sanoi minulle että äiti, seuraavan kerran kun mennään ratsastamaan, niin anna mulle mun seepra mukaan niin Aiski voi sitten ottaa sieltä niin paljon rahaa, kuin se ratsastaminen maksaa. Meni hetki kelatessa, mikä ihmeen seepra. Tietysti hänen säästöseepransa, jonka hän on rakkaalta kummisedältään saanut.
Myy on kolmevuotias temperamenttinen tytön tyllerö. "Myy on myy". "Koska Myy on ihana". Ihana äkäpussi, joka osaa perustella asioita niin liikuttavan kauniisti. "Koska Myy on ihana". Niinpä, kyllä hän tietää. Tyttö, joka syntyi alle tunti sairaalaan tulon jälkeen ja joka rinnalle nostettua ryömi itse rinnalle ja päättäväisesti haukkasi kiinni. Ilmeet, tämä tyttö ei voi tunteitaan salailla, ne näkyvät heti hänen kasvoillaan. Ihanat isot silmät täyttyvät ilon hehkusta, kiukun tulisuudesta tai surun kyynelistä. Niin rutistettava tapaus. Nyt kun on huolia Myystä, itselleni kyyneleet kohoavat silmiin ja rukous lähtee ylimmän puoleen, että kaikki epäilyt olisivat vain turhaa huolta ja että me voisimme jatkaa elämää ihan tavalliseen arkiseen tapaan.
Ruu on meidän perheen tuorein vahvistus, kolmen kuukauden ikäinen vauva. Meidän pieni poika kulkee mietteissään. Ihana, valloittava hymysuu. Alun vaikeuksien jälkeen ollaan saatu meille ihana rauhallinen vauva, joka viihtyy pitkiäkin aikoja lattialla leikkien ja siskojen touhuja seuraillen. Ruu on aiheuttanut kans paljon sydämän sykettä minulle pulauttelullaan ja muutenkin olen ollut herkillä hänen kanssaan. Pikkuhiljaa alan vahvistumaan ja uskomaan, että pystyn pitämään hengissä tuon pienen ihanan ihmisen alun.
Mieheni on minun tukeni ja turvani. Niin tärkeä ihminen, joka pitää jalkani maan pinnalla, kannattelee kun ne meinaavat pettää. Duunari, joka sivutoimena aloittelee pientä yritystoimintaa. Aivan ihana ihminen, joka on 100% mukana meidän arjessa ja ottaa vastuulleen myös minun osani perheen hoidossa, jos en itse siihen kykene.
Tällaisia me ollaan. On varmasti paljon asioita mitä on jäänyt sanomatta, mutta ei se haittaa.
